”Save the Cat” on amerikkalaisista elokuvakäsikirjoituksista ammentava kertomuksen mallijuoni, jonka alussa Sankarin olisi kielikuvallisesti Pelastettava Kissa oksalta – eli tehtävä jotakin, mikä saa yleisön hänen puolelleen. Toimii supersankarimallisissa tarinoissa hienosti. Se ei kuitenkaan ole ainoa tai välttämättä edes paras rakenne kertomuksille.
Yksi vaihtoehto on rakentaa tarina sen varaan, että juoni etenee pöytäkeskustelusta toiseen… Tältä ainakin näyttää kertomuksen juonen suunnittelu, jos mallin tekisi mun tämänhetkisen projektini pohjalta. Tajusin asian vasta tässä huhtikuun lopussa, kun kässäri hautuu kolmatta vuotta. Tein huvin ja hyödyn nimissä inventaarion siitä, mitä olen tullut kirjoittaneeksi. Tulos voi yllättää!
Sain tästä hyvät naurut, toivottavasti joku muukin.
Ruokailukohtaukset työn alla olevassa juonessani
”Ruokailukohtaus” tarkoittaa tässä mitä tahansa kohtausta, jossa hahmoni konkreettisesti käyvät yhdessä jollain tapaa jaetun aterian ääreen – esim. istumalla ruokapöytään, teehetkelle, jaetulle juomien kilistelylle, tai muulle murkinalle. Muut maininnat aterioista ovat rajatapauksia, ja karsin ne tässä pois sen perusteella, käydäänkö ruoan ääressä jotain keskustelua, joka edistää juonta.
LUKU 1: 2 ruokailukohtausta (silakkaa, kuoretta jne. pikkusinttiä nuotiolla serkkupojan kanssa; kalakeiton laittoa perheen kesken kun lanko tulee kylään)
LUKU 2: 1 isohko ruokailukohtaus (häät isossa maalaistalossa, tarjolla kaikkea, mitä nyt saattaa ollakaan)
LUKU 3: 1 ruokailukohtaus (vierailu tuttavaperheen luona kaupungissa päivällisellä/illallisella) ja 1 diskattu maininta ruokailusta (eväät veneessä yhden lauseen mainintana ajankohdan ilmoittamiseksi)
LUKU 4: ei ruokailukohtauksia (muutama maininta aterioinnista)
Ensimmäisen neljän luvun ruokailukohtausten saldo on siis 4/4. Vaikka neljännessä luvussa ei ollut sellaista, se vasta toi meidät tasoihin.
LUKU 5: 1 ruokailukohtaus (teetuokio linnanneidon kanssa)
LUKU 6: 1 pieni ja 1 isohko ruokailukohtaus (jaetaan piiras keittiörengin kanssa; tärkeän palaverin lounastarjoilut, joihin osa ihmisistä osallistuu, osa nimenomaan ei)
LUKU 7: ei ruokailukohtauksia, mutta kohtauksessa on tarjolla virvokkeita ja ruokitaan eläintä, joten tää on varmaan ,5
LUKU 8: 2 ruokailukohtausta (aamiainen palvelusväen tuvassa; toinen teehetki linnanneidon kanssa)
Seuraavat neljä lukua tuovat summan valitettavasti jo 9,5 kohtaukseen 8:ssa luvussa. Tässä aletaan lipsua yli, vaikka taas oli nimellisesti ruokailuton luku välissä.
LUKU 9: luulin tämän olevan pelastukseni, kunnes tajusin, että kaksi ihmistä käy pöydän ääreen keskustelemaan ja tarjolla on hienot liköörit. koko luku on 1 pitkä ruokailukohtaus.
LUKU 10: ei ruokailukohtauksia
LUKU 11: 1 ruokailukohtaus (edellisen luvun riidanpoikanen ratkeaa, kun käydään yhdessä aterialle)
LUKU 12: 1 ruokailukohtaus (satutaan keskelle aatelisväen keskeytynyttä lounasta ja riitaa)
LUKU 13: 1 ruokailukohtaus (vieraana kartanolla, toinen sukukokous omissa riidoissaan illallispöydän ääressä)
Yhteensä ollaan siis tilanteessa, jossa käsikirjoitus alkaa olla puolessavälissä, ja 13:ssa luvussa ehtii olla yhteensä 13,5 ruokailukohtausta.
Että joo. Näinkin voi sitten ihan oikeasti vahingossa rakentaa tarinansa. Juoni ihan oikeasti etenee pöydästä toiseen. Save the cat? Ei. Set the table.
On varmaan ihan hyvä asia, että kässärin kolmas näytös on tunnelmaltaan uudenlainen. Pöydissä istuminen vaihtuu pakomatkaan, noituuteen ja kaikenmoiseen puukkohippaan.
Ruokailu tarinankerronnan keinona
Mulla on tässä taustalla toki logiikka. Ruokailu on sosiaalista ja tietyssä mielessä aika intiimiä yhdessäoloa, joten se on luonteva keino saada erilaiset hahmot puhumaan keskenään. Se on myös täynnä monen aistin mielenkiintoa – on hienon näköistä ja värikästä ruokaa, erilaisia tuoksuja ja makuja, ruoanlaiton tai ruokailun ääniä, ja tekstuureja ruoka-aineista itse astioihin ja ruokailupaikan sisustukseen. Se tarjoaa siis kirjoittaessa kivaa pelivaraa.
Käynnissä oleva juoneni keskittyy sukusotkuihin ja hovijuonitteluun. Ruoka on myös keino rakentaa eri yhteiskuntaluokkien ja poliittisten osapuolten kulttuuria ja varallisuutta näkyväksi lukijalle. (Toivottavasti ainakin.) Pidän sitä vähän mielekkäämpänä luettavana kuin esimerkiksi pitkää selostusta mekkojen ja takkien tarkasta leikkauksesta ja vaakunakilpien kuvioista jokaista piirtoa myöten, vaikka tietysti myös muoti tekee paljon.
Ruoan ja ruokailun historia on aivan valtavan mielenkiintoinen aihe. Yhden erikoiskurssin olen aiheesta käynytkin, ja pidin kuluvan lukuvuoden aikana kouluikäisille perinnekasvatusta kekrin, joulun ja pääsiäisen juhlaruoista ja erilaisista paastoperinteistä. Ehkä tässä voi mennä äärimmäisyyksiin… Mutta ehkä tässä on myös potentiaalia kirjoittaa jatkopostaus?
Haikailua 