Osuin tämän keskustelun keskelle siis ForYA-kanavan Sinin videoiden kommenttikentästä ja muita kirjablogeja lukemalla, etenkin Rivien välissä -blogin Mariidahin postauksesta. Ilmiö ei ole uusi, ja se kytkeytyy tosi vahvasti länsimaiseen yhteiskuntajärjestykseen ja sen ylläpitoon. Kertomuksethan tarjoavat meille jonkinlaisia ihanteita.
3,5 tähteä. Kieleltään kaunis, kerronnaltaan toisteinen, tahdiltaan nopealukuinen nuortenfantasia. Maailma on pitkälle kehitelty, mutta nimisalaatti ja fantasiauskonto jäävät lukijalle sekaviksi. Näennäisen feministinen aihepiiri on pinnallisen 2010-lukulainen ja bioessentialistinen pidemmälle pohdittujen sukupuolikysymysten sijaan. Puolivälissä kertomuksen sisältö tekee oudon täyskäännöksen.
3 tähteä. Kaunista luontokuvausta pursuava, tyypillisen kalevalainen suomikumma. Valitettavasti jäi vajaaksi asettamistaan odotuksista. Satumainen juoni ja maaseuturahvaan kuvaukset ovat loistavia kohokohtia, mutta fantastiset elementit olisivat kestäneet lisää konkretiaa ja syvyyttä. Koristeellinen kieli aiheuttaa paikoin hallaa tunnekuvauksen uskottavuudelle ja ymmärrettävyydelle.
5 tähteä. Lukemisen arvoinen ja elämyksellinen! Hämmentävän hieno esimerkki siitä, että joskus luovaa hulluutta kannattaa seurata loppuun asti. Itämerensuomalainen runomitta on saatu palvelemaan monisyistä scifimysteeriä ja lovecraft-pulp-henkeä, mutta tilaa jää myös ympäristöetiikan ja talouskasvun pohtimiselle. Juho Rinteen oma kuvitus täydentää teoksen tunnelmaa.
Otanta on yksi ainoa ketjukirjakauppa turistikaupungin keskustassa yhtenä joulusesongin iltapäivänä. Siitä huolimatta mieleen nousi seuraavia kysymyksiä:
1 ½ tähteä. Sopii kaverin kanssa luettavaksi. Kyse on hyvin vähän, jos lainkaan, toimitetusta omakustanteesta, mikä valitettavasti näkyy; jo sivulla yksi on useampi kirjoitusvirhe omassa nimistössä. Tekstistä kuultaa vilpittömyys, joka sai lukemaan loppuun asti, sillä teoksen toivoi muuttuvan paremmaksi. Outo, eroottinen vire puskee ikävästi läpi tahattoman naivistisesta tyylistä.
Ja kuinka lisätä fantasiatarinan fantastisuutta? Siinäpä iso genrekirjallisuuden (sf, spefi) kysymys, johon löytyy varmaan vastauksia yhtä monta kuin on fantasian faneja. Omaa päätä tämä alkoi kuitenkin vaivata, kun kuuntelin Spotifysta Worldbuilding for Masochists -podcastia, jonka juontajilla tuntui eräässä jaksossa olevan jaettu käsitys siitä, ettei fantasiakirjallisuus tarvitse taikuutta (magic) ollakseen fantasiaa. Heidän mielestään lohikäärmeet eivät myöskään […]
Lukeminen nousee esiin kirjoitusblogissa siksi, että se sai pitkästä aikaa ajattelemaan sitä, kuinka paljon nettikeskustelu, amerikkalainen kustannuspöhinä, käsikirjoittajien tehokkaat juonimallit ynnä muu ovat vaikuttaneet siihen, millaista tarinaa kirjoitan. Huomasin jo joskus kesällä, ettei tämänhetkinen juoneni rakenne kulje oikein. Se jotenkin ontuu. Se ei oikein hengitä. Se on menossa koko ajan, mutta kyytiin ei oikein pääse nousemaan. Pitääkö kuvittelunkin olla tehokasta ja nopeaa? Sitäkö minä yritän? Sitäkö me kaikki yritämme spefissä nyt? Pöhinää?
Suomalaisella kulttuurilla on identiteettiongelma, ja ongelma on se, ettemme halua myöntää kenenkään muun olevan mitään muuta, kuin huonompi versio suomalaisista. Samalla väitämme, että kaikki maailmassa on meidän, kunhan suodatamme sen oman näkövinkkelimme läpi suomalaiseksi, eli mielestämme paremmaksi. Tämä heijastuu myös suomalaiseen spefiin. Oli varmaan tarpeeksi nasevaa. Suomessa on paljon upeaa kulttuuriperintöä, joka on seurausta monien […]
5 tähteä. Jännittävä, hurja, kauniisti kirjoitettu nuortenromaani, joka ei lässytä. Maailma muistuttaa ihanasti Terry Pratchettin Tiffany-kirjoja tai vanhaa Syrhämää. Sisarukset, ennakkoluulot, luonnon ja ihmisen suhde, masennus ja kuolema fiksusti käsitelty, mutta kaikkein parhaiten loistavat hahmot itse – kirja ei saarnaa, vaan vie mennessään! Sopii myös aikuiselle fantasiafanille.
Haikailua 